💥 Utopiaiset 💥


Heimo 3.0 järjesti kesäisessä Porvoossa Utopiaiset, yhteisötaidepiknikin. 



Ajatus syntyi keskusteltaessa erään heimon jäsenen taiteesta ja siihen liittyvästä näkijyyden elementistä. Päädyimme pohtimaan, voisiko maalauksia luoda jotenkin tietoisesti kohdistaen johonkin ongelmaan tai tilanteeseen maailmassa, tai jopa nähdä/maalata maailmalle positiivista tulevaisuutta, eli utopiaa.

Lopulta syntyi ajatus Utopiaisista, jossa harjoitettaisiin jonkinlaista näkijyyttä ja tulevaisuuteen katsomista ja valmistettaisiin tai pohjustettaisiin sen pohjalta maalaus, jonka kyseinen taiteilija voisi mahdollisesti työstää joskus loppuun. 




Piknik koostui lähinnä karkeista ja kuohuvasta, keskustelu taas heimon tulevaisuusnäkymistä. Itse maalaaminen oli hallitun kaaoksen riemua, ja teos syntyi yllättävän vaivattomasti. Työn jäljestä ja maalauksessa nähtävissä olevista aiheista ja merkityksistä keskusteltiin pitkään. Kaiken kaikkiaan tekijät pitivät lopputulosta erittäin hyvin onnistuneena. 😀



Taideteoksen nimeksi ehdotettiin mm. "Maailmanrauhan karnevaali". Teos kannettiin juhlasaatossa tapaamisen koollekutsujan kotiin. Tapaaminen oli siinä määrin inspiroiva, että vastaavia päätettiin toteuttaa jatkossa useamminkin. 😊